Kantojen jyrsintää Etelä-Suomessa

Kantojen jyrsintää Etelä-Suomessa Kantojen jyrsintää Etelä-Suomessa

Etelä-Suomessa metsänhoitoon erikoistunut kantojyrsintäyritys

Jokainen yrittänyt tietää miten vaikeaa ja raskasta puunkannon poistaminen voi olla. Juuret ovat yleensä niin syvällä maan alla, että se on jopa mahdoton poistaa omin voimin.

Kantojen poistaminen kaivinkoneella on mahdollista, mutta se jättää jälkeensä ison kuopan ja ympärille vaurioituneen nurmikon. Kantojen jyrsintä on yksi tehokkaimmista tavoista poistaa suurimmat ja sitkeämmätkin kannot pihamaaltasi jälkiä jättämättä.

Kantojyrsintäkone jyrsii puunkannon maanpinnan alle ja muokkaa sen puuhakkeeksi jota voi käyttää uudelleen esimerkiksi muualla puutarhassa. Kannon tilalle jää vain pieni kuoppa, jonka täytät mullalla tai puuhakkeella helposti. Vaikka koneessamme onkin voimaa, se on niin kevyt ja pienikokoinen että pääsemme sillä hankaliinkin paikkoihin.

 

Linkki sivustolle

Siirry Kantojen jyrsintää Etelä-Suomessa sivustolle

Facebooktwitterredditpinterestlinkedintumblr

Vastaa