VN:F [1.9.22_1171]
Äänestä linkkiä
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pikaopas livekasinoilla pelaamiseen

Pikaopas livekasinoilla pelaamiseen

Nettikasinot ovat olleet jo vuosia suuressa huudossa: niitä pelaavat niin nuoret kuin vanhatkin, sukupuoleen tai koulutukseen ja ammattiin katsomatta. Pelaaminen on tullut yhä hyväksytymmäksi harrastukseksi, eikä siitä enää vaieta samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Nettikasinoita on alettu säätelemään paljon aiempaa tiukemmin ja alalle on saatu runsaasti enemmän turvallisuutta ja luotettavuutta. Useassa maassa peliviranomaiset, jotka myöntävät kasinoille niiden toimintaluvat, eli pelilisenssit, ovat äärimmäisen tiukkoja ja kasinoita ihan toden teolla säädellään ja tarkkaillaan jatkuvasti.

Tämä ja toki osaltaan myös nettikasinoiden tason paraneminen, teknologian kehitys sekä mobiilipelaamisen yleistyminen ovat kaikki yhdessä tuoneet myös ulkomaiset nettikasinot kaiken kansan pelattaviksi. Näin maailma on auki siis aivan kaikkialla, myös kasinoilla! Perusjutut ovat samoja aina: voit pelata kasinolla esimerkiksi perinteisiä kolikkopelejä ja videopokeria, raaputusarpoja ja vaikkapa vielä bingoa, kenoa ja lottoakin. Yksi tämän hetken kuumimmista pelityypeistä on kuitenkin livekasino. Mutta mitä ihmettä se tarkoittaa ja miten siellä pelataan? Siitä kerromme tässä artikkelissa!

Live kasinot ovat kasinoilla tämän hetken trendi

Live kasinoilla pelaaminen on totisesti yleistynyt viime vuosina aivan hillittömästi. Nykyään monet nettikasinot lisäävät live kasinon puolen omalle kasinolleen ja uudet, nyt aukaistavat kasinot sisältävät oikeastaan aina edes jonkinlaisen live kasinopelien valikoiman. Tämän myötä luonnollisesti myös yhä useammat pelaajatkin näistä peleistä kiinnostuvat. Ja meidän kokemuksemme mukaan, kerran kun live kasinon pöydissä pelaa, ei enää perinteiset kasinopelit tunnu juurikaan missään.

Kasinoilla kehitys on jatkuvasti muutenkin siis enemmän sosiaaliseen suuntaan. Live kasinot ovat näistä oivaisa esimerkki ja askel kohti tulevaisuutta, missä kauempana (muttei silti mitenkään mahdottoman kaukana) siintävät virtuaalikasinot ja kokonaisvaltainen kasinoelämys omalta kotisohvalta.

Mitä live kasinoilla voidaan pelata?

Live kasinot sisältävät pääasiassa perinteisiä pöytäpelejä. Live kasinoilla voit pelata siis esimerkiksi Blackjackia, Rulettia, Baccaratia, Three Card Pokeria, Caribbean Stud Pokeria ja niin edelleen. On hyvin tavallista, että kaikista perinteisistä peleistä on tarjolla myös erilaisia variaatioita. Esimerkiksi ruletista voi helposti bongata samankin livekasinon valikoimista useita eri versioita, kuten French Roulette, European Roulette ja Roulette La Partage. Jotkin livekasinot tarjoavat myös bonuksia, joista löytyy enemmän tietoa muun maussa https://livekasinot.org/casino-bonus -artikkelista.

Miten live kasino toimii?

Live kasinot ovat siis käytännössä sellaisia, joissa paikalla on oikea pelinjakaja. Miten tämä sitten onnistuu? Tietysti videokuvan välityksellä. Pelinjakajat työskentelevät joko nettikasinon omalla tai sitten pelinvalmistajan studiollla ja heidän kaikki toiminta näkyy pelaajille aivan reaaliaikaisesti. Useimmissa peleissä jakajien kanssa voi myös keskustella, mutta ei aivan kaikissa. Eli, mikään pakko ei ole ruveta sosiaaliseksi, kyllä peleistä löytyy valittavaa myös niille, joita ei pelinjajakan pärstä tai jutut kiinnosta.

Live pöydissä voi usein myös keskustella muiden pelaajien kanssa. Tämäkään toiminto ei silti ole käytössä aivan kaikissa peleissä, eli valinnanvaraa löytyy myös tämän ominaisuuden osalta. Mutta, katsotaan sitten lyhyesti, miten toimit, kun haluat pelata live kasinolla ja nimenomaan sellaisessa pelissä, jossa on mahdollisuus olla sosiaalinen niin muiden pelaajien kuin jakajankin kanssa!

Eli, ensin valitaan tietysti nettikasino, jolla halutaan pelata. Sieltä suunnataan live kasinon puolelle. Sitten tsekataan livepelien tarjonta. Valitaan vaikkapa Live Roulette. Täällä asetetaan sitten aivan tavalliseen tapaan panokset ja liitytään peliin. Kuvaruudulla näkyy pelinjakaja, joka laittaa rulettirullan pyörimään. Tässä vaiheessa on mahdollista keskustella niin pelinhoitajan kuin muidenkin pelaajien kanssa ja se onkin ihan mukavaa: kuulan pysähtymistä odotellessa on oikeasti kiva jutella niitä ja näitä muiden pelaajien kanssa. Mitä useammin pelaa, sen tutuimmiksi myös osa pelaajista tulee ja näin kasinoillakin on helppo muodostua aivan omia yhteisöjä.

Mitenkään erikoisen vaikeaa live kasinoilla pelaaminen ei siis todellakaan ole. Toimintaperiaate on peleissä käytännössä täysin samat kuin tavallisellakin kasinolla – ainoana varsinaisena erona onkin siis nimenomaan se sosiaalinen ulottuvuus!

Panostukset vaihtelevat pelipöydittäin, mutta tavallisesti jo suhteellisen pienelläkin panoksella pääsee peleihin mukaan. Lisäksi usealla nettikasinolla on myös suoraan highrollereille suunnattuja pelipöytiä, joissa panokset ovat heti alusta saakka huikean korkeita. Kaikille löytyy siis kaikkea, takuuvarmasti!

Live kasinot ovat myös tulevaisuutta

Live kasinot ovat ehdottomasti jo toki tätäkin päivää, mutta ne ovat myös muuttamassa kasinopelaamista peruuttamattomasti – ja hyvä niin. Tulevaisuudessa kasinoilla tulee aivan varmasti olemaan tarjolla myös aivan perinteisiä pelejä, mutta uskomme, että yhä useammasta pelistä tehdään live versio, ja sosiaalisuutta lisätään vain entuudestaan. Lisäksi, kehitys kasinoilla on aivan selvästi liikkumassa koko ajan kohti virtuaalikasinoita, joissa pelaaminen tulee olemaan todella erilaista kuin nykyään. Toki tulevaisuudessa tulee tarjolla olemaan myös näitä, sitten jo vanhan ajan kasinoita – näin ainakin haluamme uskoa, kaikkia kun ei virtuaalitodellisuus kiinnosta.

Live kasinot tulevat siis myös muuttamaan muotoaan – takuulla. Virtuaalitodellisuuden tulon myötä live kasinoille päästään todennäköisesti “kävelemään”, valitsemaan pelipöydät kasinolla “liikuttuaan” ja olemaan aivan uudella tavalla sosiaalinen muiden pelaajien, eli heidän “avatarien” kanssa.

Live kasinolla pelaaminen kannattaakin aloittaa jo nyt, jolloin lähitulevaisuuden muutokset on nähnyt sitten omin silmin. Kehitystä on aina mahtavaa seurata niin läheltä kuin suinkin mahdollista ja live kasinoilla tämä kehitys tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä tapahtumaan erittäin pikaisesti. Hyppää siis junaan jo nyt!

Lopuksi

Live kasinot ovat mahtava tapa viettää aikaa. Niiden peleissä on paljon mahdollisuuksia: voit pelata niitä joko omassa rauhassasi tai sitten muiden pelaajien ja kasinon pelinjajakan seurassa. Pelaaminen nettikasinolla ei vielä koskaan ole tuntunut näin todelliselta: live kasinot ovat askel siihen suuntaan, että perinteisen kivijalkakasinon saa ihan aidosti omaan kotiinsa tai mihin ikinä liikkuukaan. Live kasinoilla on niin perinteisiä pöytäpelejä, kuin niiden useita eri versioitakin. Panostukset vaihtelevat ja pelejä löytyy niin tavallisille pelaajille, kuin highrollereidellekin.

Live kasinoiden maailmaan kun kerran tutustuu, ei mikään nettikasinoilla ole entisensä!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedintumblr



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *