VN:F [1.9.22_1171]
Äänestä linkkiä
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Innovaatio sijoittamisessa

Innovaatio, tuo nykyään niin suosittu termi, jota viljellään alalla kuin alalla, kun tarkoitetaan mitä tahansa uutta tai muokattua esinettä, asiaa tai konseptia. Innovaatio ei kuitenkaan ole mikään uusi, noh, innovaatio, vaan innovaatiot ovat olleet läsnä aina ihmisten ja yhteiskuntien kehittyessä kohti nykyistä ja tulevaa. Usein innovaatio erotellaan keksinnöstä, mutta tällaiselle määrittelylle ei tässä yhteydessä ole tarvetta. Oleellista on, että innovaatio on jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt vastaavalla tavalla. Esimerkiksi auto ei sinänsä ole innovaatio, mutta täysin sähköllä toimiva auto puolestaan on. Samoin puhelin ei, enää, ole mikään innovaatio, mutta esimerkiksi kelloon integroitu puhelin lienee sellainen. Teknologian kehittyessä hurjaa tahtia monet innovaatiot ovat sellaisia, joista ei olisi kukaan osannut uneksiakaan muutamia vuosia saati vuosikymmeniä sitten. Vaikka lentävät autot eivät ole vielä arkipäivää, monet muut nuoremmalle sukupolvelle normaalit asiat vaikuttavat vaikkapa 1950-luvulla eläneelle täysin futuristiselta sci-filtä. Innovaatiot vain lisääntyvät uusien mahdollisuuksien ja erityisesti teknologisten ja tietoteknisten läpimurtojen myötä. Parhaimmat ja rohkeimmat innovaatiot menestyvät ja niistä seuraa vääjäämättä myös rahallista voittoa – kunhan osaa valita ja ajoittaa oikein.

Sijoittaminen innovaatioihin

Sijoittaminen innovaatioon on monitahoinen aihe. Suoraviivaisin tapa, jolla hakea innovaatioista voittoja, on suora tai epäsuora osakesijoittaminen joko yrityksiin tai innovatiivisia sijoituksia tekeviin rahastoihin. Uusia yrittäjiä varsinkin teknologiamarkkinoilla syntyy kuin sieniä sateella ja juuri sen oikean hevosen valitseminen on äärimmäisen hankalaa kun vaihtoehtoja riittää joka sormelle. Nettipelaamista ja –kasinoja tarjoavat palvelut ovat erinomainen esimerkki vaihtoehtojen valtavasta määrästä. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, lue täältä lisää uusista nettikasinoista. Jos oma tietotaito riittää arvottamaan innovaatioihin vahvasti panostavan yrityksen, löytyy sijoittajalle valinnanvaraa lähes jokaiselta alalta. Yleensä innovaatioihin erityisesti panostavat yritykset kykenevät myös reagoimaan markkinoiden muutoksiin, kuten lainsäädäntöön tai esimerkiksi kauppasotiin ja tullien vaikutuksiin paremmin kuin perinteisemmät ja kenties kaavoihin jo hiukan kangistuneet yritykset. Ei ole sattumaa, että maailman menestyneimmät yhtiöt ovat nimenomaan teknologiayhtiöitä ja erittäin vahvoja innovaatioissaan.

Ole innovatiivinen itse

Innovaatioihin sijoittamista voi harjoittaa myös osakekaupan ulkopuolella. Esimerkiksi oman yrityksen valinnoissa voi panostaa innovaatioihin erilaisten valintojen myötä. Yksi erinomainen esimerkki on virtuaalivaluutan, kuten Bitcoin, käyttöönotto sekä tuoreimpien ja kehittyneimpien ohjelmistojen käyttö. Varsinkin yritystoiminnassa käytettävät ohjelmistot kehittyvät jatkuvasti sekä nopeammiksi että monipuolisemmiksi helppokäyttöisyyttä unohtamatta, ja työtehokkuuden kannalta voi uusien ohjelmistojen avulla saada valtavia hyötyjä vanhoihin järjestelmiin verrattuna. Yritysmaailmassa monet toiminnot on vakioitu periaatteella ”näin on tehty aina”. Joskus voi olla hyväksi innovoida uusi lähestymistapa vanhaan ongelmaan.

Sudenkuopat

Kuten kaikessa sijoittamisessa, myös innovaatioihin panostamisessa on riskinsä. Jo pörssiin listautuvien yritysten määrä on massiivinen ja toinen mokoma löytyy listaamattomista yrityksistä, jotka varmasti houkuttelevat sijoittajia tai muutoin yhteistyökumppaneita. Voittavan arvan poimiminen on vaikeaa, mutta innovaatioihin pätevät samat lainalaisuudet kuin muuhunkin yritystoimintaan, joskin pienillä mausteilla. Pitkälti tulevaisuuteen panostavat yritykset voivat kasvattaa arvoaan varsin pitkään pelkän spekuloinnin ja potentiaalin varjolla, ilman varsinaisia ”villoja”. Esimerkiksi Spotify ja muutamat muut massiivisella liikevaihdolla operoivat yritykset eivät tuota mitään, mutta osakkeiden arvo hipoo pilviä. Innovaatioiden onnistumisesta ei myöskään ole koskaan mitään takeita. Vaikka jokin uusi ratkaisu vaikuttaisi vedenpitävältä, eikä horisontissa näkyisi sen menestykselle mitään esteitä, saattaa innovaatio silti ajaa karille monestakin eri syystä. Kuluttajien kiinnostus saattaa lopahtaa, uusi teknologia voi yksinkertaisesti jyrätä vanhan yli tai idea ei olekaan toteutettavissa siedättävään hintaan. Näitä sudenkuoppia voi olla mahdoton ennustaa, vaikka perehtyisikin esimerkiksi alan uutisiin ja lehtiin, sillä mitään kristallipalloa ei ole olemassakaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedintumblr

Siirry sivustolle: https://www.casinowings.com/fi/uudet-nettikasinot/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *